Kalevalainen runous ja Kansanrunousarkisto

 

Kalevalainen runous on yhteisnimitys kalevalamittaa käyttävälle suomalais-karjalaiselle perinteelle. Sillä on sepitetty ja esitetty epiikkaa, lyriikkaa, häärunoja, työlauluja, tanssi- ja leikkilauluja, loitsuja, rahvaanrunoja, sananlaskurunoja, arvoituksia ym.. Se ei ole ollut pelkästään suullista kansanperinnettä, vaan sitä on käytetty myös kirjallisiin, sekä oppineiden että rahvaanrunoihin. Säilynyt kalevalainen runoaineisto koostuu eri-ikäisistä kerrostumista. Siinä on niin ikivanhoja myyttisiä aihelmia kuin 1800-luvulla ajankohtaisia paikallisrunoja.

Kalevalainen runous on ollut hyvin suurelta osalta laulettua runoutta, runolaulua, mutta myös muunlaisia esitystapoja tunnetaan. Tyypillisimmät runosävelmät ovat yksi- tai kaksisäkeisiä, rytmiltään neli- tai viisi-iskuisia, melodialtaan muuntelevia ja sävelalaltaan suppeahkoja. Jos laulajia on ollut kaksi tai useampia, on laulu usein edennyt esilaulajan ja säestäjän tai kuoron vuorotteluna. Myös yksin laulaessa on säkeitä voitu kerrata eri tavoin. Loitsuja on esitetty pääasiassa tavallisella tai kiihkeällä puheäänellä. Loitsuja on voitu esittää myös laulaen. Kalevalaista runoutta ovat taitaneet Itä-Suomessa ja Karjalassa vielä 1800-luvulla melkein kaikki, mutta erityisesti sitä ovat osanneet spesialistit: runonlaulajat ja tietäjät. Kuuluisia runonlaulajia ovat mm. Elias Lönnrotille laulaneet vienankarjalaiset Arhippa Perttunen ja Ontrei Malinen. Myöhemmistä laulajista mainittakoon inkeriläissyntyinen Larin Paraske, jolta tallennetut runot muodostavat kokonaisen Suomen Kansan Vanhat Runot -julkaisun sidoksen.

Kansanrunousarkiston käsikirjoituskokoelmissa on kalevalaista runoutta yhteensä yli 150 000 tekstiä, äänitteillä noin 2000 esitystä. Vanhimmat säilyneet kalevalaisen runon tallenteet ovat 1500-luvulta. Kansanrunousarkiston vanhin käsikirjoitus, kalevalamitalla sepitetty Piispa Henrikin surmavirsi, on peräisin 1600-luvun lopulta.

Piispa Henrikin surmavirsi

SKS KRA. Reinius, Th. III:1

Varsinaisesti runonkeruu alkoi 1800-luvulla, jolloin sitä tallensivat useat kerääjät, tärkeimpänä Elias Lönnrot, joka käytti keräämiään runoja koostaessaan Kalevalaa ja Kanteletarta. Muita merkittäviä kerääjiä ovat olleet Sakari Topelius vanhempi, Daniel Europaeus, A.A. Borenius(-Lähteenkorva), August Ahlqvist, Kaarle Krohn, Adolf Neovius, Vihtori Alava, Volmari Porkka, Samuli Paulaharju ja Armas Otto Väisänen.

Kirjallisuutta:

Suomen kansan sävelmiä. 4. jakso: Runosävelmiä. I, Inkerin runosävelmät. Julk. Armas Launis. Helsinki: [SKS], 1910.

Suomen kansan sävelmiä. 4. jakso: Runosävelmiä. II, Karjalan runosävelmät. Julk. Armas Launis. Helsinki: [SKS], 1930.

Finnish folk poetry: epic: an anthology in Finnish and English. Ed. and transl. by Matti Kuusi, Keith Bosley and Michael Branch. Helsinki: Finnish Literature Society, 1977.

A trail for singers: Finnish folk poetry: epic. Ed. by Matti Kuusi; transl. by Keith Bosley. Helsinki: Finnish Literature Society, 1995. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 601).

Kalevalaista kertomarunoutta. Toim. Matti Kuusi. Helsinki: SKS, 1980. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 362).

The Kalevala heritage [äänite]: archive recordings of ancient Finnish songs = Runonlaulua Suomesta, Karjalasta ja Inkeristä. [Toim. Anneli Asplund]. Helsinki: Ondine, 1995. CD-levy ja tekstivihko.

Sivusto tulostuu suoraan tekstiversiona selaimen tulosta-komennolla.