SKVR I1
426. Ohta. Inha n. 146. - 1894.
Miikula Kiriloff.
- - - Kuin#1 nyt saanen ma sanoiksi, Ongervoiksi ottanemma, Tuoll' olis sata sanoa, Tuhat on virren tutkelmoa 20 Vatšass' on Vipusen#2 vanhan, Suussa ankervo Vipusen. Sielt' ei ole sanojen soajaa, Ongervojen ottajoa. Viikon on Vipunen kuollut, 25 Kauan ankervo katonut, Havon viereh hauattuna, Vei on virtensä mukaahe. Sinne on sanat salautunu, Sielt' ei ole sanojen soajaa 30 Ottajia ankervoiden, Tunnottomat, tiiottomat, Mahittomat, maltittomat. Läksisin sanoja saamah, Ottamahko onkervoja 35 Aavan maailman mahiksi, Oppineinko outoloiksi. - - - Eikä siitä laajoin laula Eikä siitä suurin soita, Jos minut tuonne viiään 40 Vierehen vanhan Vipusen, Suu⌈h⌉uh angervon Vipusen, Kankahask(e) hauan - - - Joka minut arkkuhun asettais, Kankahahan hauan kaivais. - - - 45 Joko lie maassa matoset syönyt, Tuonessa toukat jyvetty Tuota laulajoa hyvöä, Kuin oli kauan kankahassa, Muistamatta mullan maassa, 50 Se oli ennen aivan tuttu, Aivan ystävä hyväki. - - - - - - Enpä saanut saattajoa, Löytänä opastajoa, Jok' olis arkkuhun asettan, 55 Hauan kaivan kankahaase. Herennemmä, heittänemmä, Luonemma, lopettanemma. Vain kun vasta alkanemma, Jos myö syyttä laulelemma, 60 Tarpehitta taitelemma. Luoja synniksi lukou, Ei syyttä syville mennä, Asietta aivan kauas, Lauloa latu pitäy, 65 Synti virren syyätellä. Ei kyllä siitä loajoin laula Eikä siitä suurin soita, Jos kuin tuonne vietänehe, Havon viertä hautomaahe. 70 Kauon on angervo katonu, Viikon Vipunen viipynynnä. - - - - - - (Miikula selitti: Pääsi kyllä Vipusen luo.) Haki tietä sieltä täältä, Mistä tuonne tie meniski. Tuo oli vanha Väinämöönji - - - 75 "Ottaisin neien tien nenäkse, Orpolapsen oppahakse. Ei ole neien neuvonnasta Opastuksest' orpolapsen." - - - Tuopon vanha Väinämöönji, 80 Tietäjä iän ikuinji Sepä on tiesi teitä käyä, Mahto matkoja osata. - - - - - - "Kuules on kuulu veijoseni Laatu laulamah halusi, 85 Mieli kieltä pieksämäähe." "En pääse laulun lavulle, Arkku sammaleh salattu, Lipas on multahan muattu." - - - (Väinäm[öinen] neuvoo:) "Tuolta saisit sata sanoa, 90 Tuhat virren tutkelmoa, Puoli taivahan välistä, Kussa lenti harmaat hanhikarjat." (Miikula: Mutta kun ei voi lentää, niin hän neuvoo:) "Otahan matala mato, Keärmes käkryin kääntyväinje, 95 Se sinun maahan opastaa, Se pikku matoset maistaa, Se on Tuonen toukat syöpi." - - - [Ks. Lemminkäisen virttä n. 849.]
#1 Kun: Kuin.
#2 Miikula selitti, että Vipunen oli ollut suurin laulaja ennen aikaan.