SKVR I2
1158. Lönnrot Mehil. 1836, huhtik.
Teksti Lönnrotin painoa varten suorittama. Runosta lausuu L.: "Tämä muinasaikain runo on täydellisinnä Kellovaaran kylästä, Venäjän Kemijoen varrelta kirjotettu Loppupuolta laulaja ei sanonut oikein samoilla sanoilla osaavansa joilla äitin sitä ennen oli laulelevan kuullut, vaan muisteli kuitenki sillä tavalla Kalevan pojan käyneen, mielestänsä mentyä, mitä vielä erittäin tytöstäki olisi ollut lausumista. Enkä ole sitä muiltakan laulajilta vielä saanut."
Neitsen rosvo. Tuoll' on neitoset kisassa, Kaunokaiset karkelossa. Noilla Väinölän ahoilla, Kalevalan kankahilla. 5 Kullervo Kalevan poika. Sinisukka äiön lapsi, Sinisukka, hienohelma, Hivus keltanen koria, Kengän kauto kaunokainen 10 Lähtiäksensä käkesi Hyvällä ison orilla Noien neitojen kisahan, Kaunokaisten karkelohon. Hyppäsi hyvän selälle, 15 Hyvän laukin lautasille, Ajo päivän, ajo toisen, Ajo kohta kolmannenki. Niin päivänä kolmantena Pääsi neitojen kisahan, 20 Kassapäien karkelohon Noille Väinölän ahoille, Kalevalan kankahille. Ken ihanin impyistä, Kassapäistä kaunokaisin, 25 Sen hän koppo koprihinsa, Itse tuon sanoiksi virkki: "Elkäte sinä ikänä Ilmottako, immet, milma, Ettei äiti ääntä saisi, 30 Emo etsivä olisi, Jos ma vuoenki viruisin Tahi kaksi kalkettaisin Tuolla Tuomivaaran päällä. Kasvaisin kataikossa." 35 Ajavi kahattelevi Immen itkevän keralla, Ajo Väinölän ahoilta, Kalevalan kankahilta. Niin etsi emo tytärtä, 40 Vanhin lasta vaikerteli; Etsivi kisasioilta, Noilta karkukankahilta: "Ettekö nähny mun tytärtä, Kuullut kullan lapsukaista?" 45 Niin sanovi poika pieni, Lapsi lausu ja pakasi: Oli täss' eräs uroita, Kullervo Kalevan poika, Sinisukka äiön lapsi, 50 Sinisukka, hienohelma, Hivus keltanen koria, Kengän kauto kaunokainen; Koppo neien koprihinsa, Pani laukin lautasille. 55 Niin itse ajohon lähti Immen itkevän keralla, Sanan virkki, noin nimesi: "Elkäte sinä ikänä Ilmottako, immet, milma, 60 Ettei äiti ääntä saisi, Emo etsivä olisi, Jos ma vuoenki viruisin Tahi kaksi kalkettaisin Tuolla Tuomivaaran päällä, 65 Kaukana kataikossa." Niin emo sanoiksi virkki, Aiti ääntäen panevi: "Voi polonen päiviäni, Onneton olelmiani! 70 Sinne meni siitelmäni, Sinne kannettu katosi." Itse eillehen menevi. Astua tihuttelevi Tuonne Tuomivaaran päälle, 75 Kataikkokankahalle, Kujerrellen kuusikossa, Kaikkuen kataikossa: "Tule tänne, tyttäreni, Lähe pois, polonen lapsi, 80 Miehen tuhmasen tulilta, Varattoman valkioilta; Tule turvihin emosi, Oman vanhemman varohin." Lapsi lausuen pakasi, 85 Tytär varsin vastaeli: "Emminä, emoni, pääse, Kun et tulle päästämähän; Olin ma kisakeolla, Noilla karkukartanoilla, 90 Niin tuli eräs uroita, Sinisukka äiön lapsi, Otti mun oron selälle, Pani laukin lautasille; Ajoa kahattelevi, 95 Saloja samottelevi, Yöt, päivät piättelevi, Vuorokauet kantelevi, Marjoilla menettelevi, Mustikoilla mustuttavi, 100 Vilussa viluttelevi, Pakkasessa paistelevi. Vet lähe, oma emoni, Jouvu, kaunis kantajani, Lähe lapsesi otolle, 105 Tyttäresi lunnahille Näiltä paikoilta pahoilta, Vaaramailta vaikioilta!" Niin emo sanoiksi virkko, Itse innon lausueli: 110 "Lähen mä lapseni otolle, Tyttäreni lunnahille. Tuon Ukon tuliset nuolet, Kannan vaskiset vasamat. Oi Ukko, yli jumala, 115 Tahi taatto taivahinen! Jouvuta'pa jousi moinen, Kaari kaunehin valios, Pane vaskinen vasama Tuon tulisen jousen päälle, 120 Niin työnnä tulinen nuoli, Ammu vaskinen vasama, Ammu kautta kainalojen, Halki hartiolihojen Tuo paha Kalevan poika! 125 Laske lapseni polonen, Auta tielle tervehenä." Se Ukko, yli jumala, Itse taatto taivahinen Jopa jousen jouvutteli, 130 Katso kaaren kaunehimman, Pani vaskisen vasaman Tuon tulisen jousen päälle, Niin työnti tulisen nuolen. Ampu vaskisen vasaman, 135 Ampu kautta kainalojen, Halki hartiolihojen Tuon pahan Kalevan poian. Toisintoja. v. 5. Ikutiera Lieran poika, Tiivun tihku äiön lapsi. - v. 21, 22. Noille Väinön kankahille, Ammon raatuille ahoille. - v. 29-34. Ettei etsisi emonsa, Eli äiti tietä saisi, Jos ma vieläki viruisin. Vuosikausia kahenki, T. T. p. Kaukana kataikossa. - v. 47. O. t. uroita yksi. - v. 112, 113. Katson ma Ukolta kaaren, Panen vaskisen vasaman. Ammun surman suusta halki, Pahan leuoista levitän.