SKVR I3
1341. Ohta. Inha n. 146. 94.
Miikula Kiriloff. Laulunsa arvatenkin oppinut Pistojärven suurelta laulajalta Homalta.
Joko mie laulan laiha poika, Mies veretön viekuttelen. Laulan laihoista lihoista, Kupehista kuuttomista. 5 Varresta verettömästä. Laulaisin hyvänkin laulun, Kelpo laulun keikuttaisin, Kun ei tässä lautšat laula, Eikä ikkunat iloile, 10 Jott' olis' kumma kuulijoilla, Imeh ilman istujilla. Rupeisinko laulamaahe, Saisinko sanelemaahe, Avaisin sanaisen arkun, 15 Virsilippahan viritän? Kuin#1 nyt saanen ma sanoiksi, Ongervoiksi ottanemma? - - - - - - Herennemmä, heittänemmä, Luonemma, lopettanemma, Vain kun vasta alkanemma; Jos myö syyttä laulelemma, 60 Tarpehitta taitelemma, Luoja synniksi lukou. Ei syyttä syville mennä, Asietta aivan kauas. Lauloa latu pitäy, 65 Synti virren syyätellä, Ei kyllä siitä loajoin laula Eikä siitä suurin soita, Jos kuin tuonne vietänehe Havon viertä hautomaahe. - - - - - - Kuules on kuulu veijoseni, Laatu laulamah halusi, 85 Mieli kieltä pieksämäähe, En pääse laulun lavulle, Arkku sammaleh salattu, Lipas on multahan muattu. - - - [Pain. kokon. Lemminkäisjaksoon, ks. VLR I2 , n. 849.] #1 Kun: Kuin.