SKVR VI1
26. Juva. Gottlund n. 639 a. - 11/2 1816.
Ronkaala. Matti Immoinen.
Väinemöinen. Ei kuka mailmassa on än̄en tullut vastattain, kuin *ukko vanha* Väinemöinen ja ite ukko Joutavoinen tulivat tiele vastattain. (Väinemöinen sanoi toiselle:) Se mies lienö, joka tien pitenö. (Joukavainen:) Eipä mies lienekä, Jos tieltä pois poikeno. (Väinemöin[en]:) Hajotta hiis hankois, 5 Lempo leukais levitte, Minun puolestain po⌈i⌉stama Järästäin ärjimä. Ne tartuvat kini ketara ja luoki. Joukavainen: En kärsi käsi ruvetta Ilman rauta rukkaisita, 10 Vaskisita vantuhuita. Isein tulinen turki, Mam̄ain palava paita#1 Turvaxein tuotakon, Verhoxein#2 veityvyn! 15 Tuo Ukko tulinen mieka, Kan̄a akka rauta kangi, Jolla ma tiäte täkisin, Ratuvaini raivoisin.#3 Oli minekin silloi miäse, 20 Kuin ma kiskoi kivestä ninen, Vei ven⌈i⌉n kalliosta, Munan solmun sukaisi. Sen eiste Joutavoinen kussutta, koska hän ⌈van⌉ lauloi, ej huolinut muista, Väinemöinen irti piäsi vämpeletä. - - Väinemöinen oli Savosta ja mäni naiman Lovetaren, Pohjan euko, ja toi tän̄e kotin; site lähti poika, kuin hän tuli 15 vuota vanhax, nin site sano euko: Siel ois minulle raho, Kuin ois mäniätte ottaman, 25 Neuosin paikan: suurin kivi, lenko honga Kolmen koukun kiänexässä, Kolmi laita kokona (rahoia); Siele minun raukan rahan on. Laito koiran ratoxi poialle sille tavalla#4, ätte hän mäni ran̄alle, nosti helmase ylös ja kuas vätte koppralta sylise, sanoi: An̄an tuulta tuulen pilluhui, 30 Ahavan ala läpäin; Täkön tuli tinehäxi, Ahava ajulixes; Tien penikat persistä, Koirat kohtuiniväistä (yhästä mahalista). Sai 9 pentu, yhen pentu joka kerta, kuin hän nosti; se ensimeinen oli musta joka an̄oi pojalla. 3 yön pärä, kuin hän kahtoi hänte piäle, nin älyis hänelle ei silmeitä oleva; hän täki sil silmet vasta päräpäin. Koira mäni poian kansa, olivat siele 3 vuota; koira tuli 3 yötä än̄en koti, än̄en kuin poika joutui. Euko surui#5 atale poikase kuolevan; kuin poika tuli koti, nin sanoi: 35Kuingas nyt on poikain asian, Koskas jouutti tok kotin? Mitängäs sin̄e silloi jouut? (Poika sano:) Em̄ehä tuone tiottain, taiottain mätn̄ykän; Tuotipa tuopi olta, 40 Kan̄etin kax vantehällä, Jos ol kyytä kym̄en kunta, Pino pitkiä matoia, Jouko jouhi kiärmehäitä. Join ma olven on̄exein, 45 Mein muisti mielexein; Jua ha oluven vähä, Väi vähä viskatta, Rikat maha häitätän. Pohjalaiset tuns hänen Lovehätaren poiax, ja ei ois antanu rahat pois, viä pani olutuopissa kärmäitä, van poika joi oltan, viskoi mavot pojes, kuin euko suruiteli: Voi minun, poloisen pika, 50 Jo tuli koirain kotin, Mut ei poiko kuluka. (Ukko:) Mites site sin̄e laitoi Pohjan koirin sekka, Lappalaisten lasten luoxe, 55 Jo han me[!] nyt on sen syöne suoline, sorkine, Kaluna kantajouhine; Oisi ma sin̄e itekin män̄y, Mut em̄e tuota eten kän . . . Lovehetarella oli yx tytty, Im̄i, joka vesi täki paxux.
#1 r. otta sellainen luonto itelle.
#2 r. (piäleni).
#3 Kk:ssa seuraa n. 4. säkeen aukko.
#4 Kk:ssa tävalla.
#5 kysyi: s.