SKVR VI1
2399. Lemi. Kouvo, H. n. 155. -1891.
Kätken kiviä. Tämä leikki tapahtui sillä tavoin, että käytiin penkille rinnan istumaan; yksi jäi panemaan kätken kiveä. Kivenä oli pieni kiven somero, jos vähän suurempi kuin " rotta-kivi". Kiven pania alkoi reunimaisesta alkain järjestään pistää kiveä jokaisen sylissä, lukein seuraavaa: Sotken savea, kätken kiveä, Teen tiiliä, paikkaan uunia. Näin aikansa luettua ja kiveä pisteltyään jätti hän viimein salaa sen jonkun helmaan ehkä vielä jälestäkin pisteli ja luki. Viimein seisattui hän ja kysyi: Kell kivi? Kuka sattui sanomaan, kennen helmassa kivi oli, sen hän vei toiseen nurkkaan; siellä salaa pantiin, jos oli tyttö, sulhanen, jos poika, niin morsian, ja tultiin takasin. Sitte joku istuvista kysyi: Mistä tullaan? johon vastasi: Kosist! Saatiiks santust? Puhemies rupesi lukemaan: Saatiin santust, tuotiin tontust Hyvä liinaharja, lippakorva. Hyppää, niin hyrähtää. Karkaa, niin kalahtaa. 5 Seisoo, niin seinä paistaa. Käyp', niin kannat läikkyy. Sitte kyseltiin: Missäpäin se on? Johon puhemies viittoili joka ilmasuuntiin sanoin: Tuol' tai tuol', Tuol' kaikkein laveimmalt'. Mihin viimein viittoisi, sieltäpäin käytiin esittämään yksi yhtä, toinen toista. Ja kuka sitte sattui arvaamaan, se pääsi vuorostaan sulhaiseksi#1, edellinen kävi hänen sialleen. Luku alkoi uudestaan.
#1 puhemieheksi: *sulhaiseksi*.